info@carnivalnews.net

Testissä Hombli ilmanpuhdistin

Joskus keväisin, syksyisin ja oikeastaan koska tahansa sisätiloissa kotona on hengitystä häiritseviä siitepölyhiukkasia. Samanlaisia hiukkasia tuottavat ilmaan myös kaikki mahdolliset...

Kasvitrendit 2022: Tässä ovat vuoden viherkasvitrendit – Trendeissä näkyy jakamisen ilo ja matkailun kaipuu

Kiinnostus viherkasveja kohtaan on Suomessa edelleen suurta. Vihersisustaminen on yhä suositumpaa, ja huonekasvit kuuluvat suomalaisten koteihin myös yhä runsaampina määrinä....

Sijoittamassa kryptoihin?

Oletko harkinnut viime aikoina kryptoihin sijoittamista? Ne ovat melkoisen tuulisia, eli eri kryptovaluuttojen kurssit heittelevät joka päivä, ja oikeasti sijoittaminen...

Oletko varautunut taloudellisesti?

Aina silloin tällöin tulee tilanteita, että oma talous tuntuu olevan ongelmissa. Tilanne voi tulla yllättäen ja ilman mitään varoitusta. Varsinkin...

Yksilöllinen vaate ei välttämättä ole kallis

Yrityksille on ollut saatavilla mahdollisuus tilata vaatteita omilla merkinnöillä, ja itseasiassa sama mahdollisuus on ollut aina myös yksityisillä henkilöillä ja...

Lähes 40 % suomalaisista ostanut ruokaa tai päivittäistavaroita verkosta – jo yleisempää kuin Ruotsissa

Jo lähes neljä kymmenestä (37,5 %) suomalaisesta kertoo ostaneensa ruokaa tai päivittäistavaroita verkosta. Tämä selviää hävikkiruokaa verkossa myyvän Matsmartin markkinatutkimusyritys...

N26 ja SHARE NOW – Tekevät nyt yhteistyötä

N26 on todella kätevä mobiilipankkitili kortin kera joka helpottaa jokaisen päivittäistä elämää, tässä yksi esimerkki juuri siitä. Omien renkaiden saaminen...

Digitaalisuus, kryptot ja sähkö

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua digitaalisuuden hyvistä puolista. Kuinka se helpottaa ja nopeuttaa monia arjen toimia, myös viranomaisten suuntaan....

Ilmastokriisi: Lapset kohtaavat isovanhempiaan synkemmän tulevaisuuden

Viime vuoden aikana syntyneet lapset tulevat elämänsä aikana kokemaan keskimäärin seitsemän kertaa useammin helleaaltoja kuin heidän isovanhempansa, mikäli pitäydytään Pariisin...

Joulu harrastuksena vai perinteenä

Joulu merkitsee eri ihmisille eri asioita. Toisilla tulee ensimmäisenä mieleen suku, toisilla jouluisat ruoat ja lahjat, ja osalla saattaa ensimmäisenä...