info@carnivalnews.net

Tupakka ja vihreämpi tulevaisuus

Miksi luonnontuote tupakka ei olekaan hyvä, vihreä tuote valmistaa ja markkinoida? Siis muutenkin kuin vain sen terveyshaitat? Mitä tupakan tilalla, jos tupakanmyynti tai polttaminen pitäisi lopettaa, monet tupakoitsijat ovat kuitenkin tottuneet nikotiiniin?

Miten esimerkiksi Nuuska nikotiinilähteenä, miten onnistuu nuuskan tuonti 2021, ja onko nuuskallekin vaihtoehtoja, kuten nikotiinipussit? Esimerkiksi nimenomaan nikotiinipussit ovat täysin tupakaton nikotiinivalmiste, jolla tupakoitsija saa tarvitsemansa nikotiiniannoksen, ilman tupakansavua ja muita tupakan haitta-aineita. Monet meistä tietävät varsin hyvin, miten tupakka vaikuttaa ihmisen elimistössä, tai ainakin sen, ettei se ole hyväksi – mutta entä itse tupakkateollisuus? Suomessakin on näiden menneiden vuosikymmenten aikana ollut kymmeniä tupakkatehtaita, jotka sittemmin ovat lopettaneet, mutta maailmalaajuisesti tupakka on yhä todella isoa liiketoimintaa.

Mutta jos itse olet lopettamassa tupakointia, tee päätöstä auttavat päätökset itse, eli:

  • päätä itse lopettamisesta, kukaan ei tee sitä puolestasi
  • hävitä kotoasi ja autostasi kaikki tupakointiin liittyvä
  • keksi jotain tupakkatauoille, ne ovat kuitenkin kuuluneet arkeesi
  • ota nikotiini esimerkiksi nikotiinipusseista, kunnes olet pääsyt kokonaan eroon – nikotiinipussit voit tilata suoraan netistä kotiisi omaan käyttöön kolmen kuukauden tarpeen kerralla
  • huomaat että elimistösi alkaa tervehtyä nopeasti ja saat mm. makuaistisi nopeasti takaisin

Tupakka ja Eurooppa

Eurooppalaisittain tupakkatiedotus on toiminut jo tupakanpoltto on selkeästi vähentynyt. Tutkii sitten Eurooppaa tai mitä tahansa muuta maanosaa, niin tupakointi jatkuu voimakkaasti niillä alueilla, joilla koulutustaso ja tulotaso ovat matalia. Tupakka on ns. köyhän miehen nautintoaine ja siksi osissa Aasiaa on alueita, joilla miehistä noin 80% polttaa yhä aktiivisesti, vaikka alueen maat ovat luoneet samantyylisiä sääntöjä ja lakeja kuin mitä Euroopassa on.

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että vuonna 2013 Euroopan alueen yli 15-vuotiaista asukkaista tupakoi päivittäin tai satunnaisesti kaikkiaan 29 prosenttia. Miesten kohdalla lukema on 38,5 prosenttia ja naisten kohdalla 20,7 prosenttia (2018). Suomessa tupakointi laski vuosittain aina 2010-luvun puoleen väliin, kunnes väheneminen pysähtyi. EU:ssa lasketaan että noin 700 000 kuolemaa vuosittain johtuu tupakasta.

Kiinassa poltetaan ja tuotetaan eniten tupakkaa

Tupakointi on maailmanlaajuisesti yhä tärkein syy ennaltaehkäistävissä oleviin kuolemiin. Tupakointi aiheuttaa vuosittain noin 6 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa, joista 5 miljoonaa on seurausta suorasta tupakoinnista ja yli 600 000 passiiviselle tupakoinnille altistumisesta. Arvioiden mukaan vuonna 2030 tupakkaan liittyvien kuolemien määrä nousee jopa 8,3 miljoonaan. Maailman noin 50 suurinta tupakkayhtiötä tuottaa vuodessa yli 6 biljoonaa tupakkaa, ja jokainen niistä päätyy tavalla tai toisella luontoon. Ja itse tupakka tuotetaan monesti epäeettisesti. Työskentely tupakkaviljelmillä ajaa ihmiset usein syvemmälle köyhyyteen. Tupakan viljelijöitä käytetään hyväksi ja heidät pakotetaan myymään tuotteensa alihintaan isoille tupakkayhtiöille sekä maksamaan ylihintaa viljelyyn tarvittavista aineista ja välineistä.

Tupakkateollisuus tuhoaa ympäristöä

Tupakkaviljely ei onnistu ilman torjunta-aineita, ja koska valvonta on lähes olematonta, on torjunta-aineiden käyttö voimakasta. Aineet aiheuttavat ympäristössä terveysongelmia ja maaperän ravintoaineet katoavat nopeasti – mikä pakottaa tupakkaviljelivät raivaamaan uusia alueita. Lisäksi tupakan kuivattaminen vaatii energiaa, mikä aiheuttaa jopa 25% kehitysmaiden metsätuhoisa!

Tupakka ja roskaaminen

Jos maailmassa tuotetaan vuosittain yli 6 biljoonaa tupakkaa, jonnekin päätyvät niiden jämät. Ympäristöön päätyvät triljoonat tupakantumpit vastaavat arviolta 25 miljoonan tonnin jätevuorta. Osa tumpeista huuhtoutuu vesistöihin ja osa maaperään. Kansainvälisesti on tutkittu, että tupakantumpit ovat yksi kerätyimmistä roskista, mitä on kerätty rannoilta siivouksien yhteydessä.

Tupakkaa liittyy luonnollisesti maailmanlaajuisesti sekä liiketoiminta että politiikka. Poliittiset päättäjät luovat sääntöjä ja lakeja, mutta ovat vielä tähän mennessä jättäneet huomattavasti toimintamahdollisuuksia tupakkateollisuudelle, vaikka kaikki tietävät sen ongelmat – tässäkin tapauksessa rahanvalta on suuri.

Vastaa